Hermoston alkukartoituksesta vinkkejä omien vahvuustekijöiden löytämiseen ja ajatuksia yksilöä tukeviin ympäristöihin

Sain viime vuonna puolisoltani lahjaksi lahjakortin sensomotorisen valmentajan tekemään hermoston alkukartoitukseen. Minä en tiennyt, mikä on sensomotorinen valmentaja saati hermoston alkukartoitus (eikä kyllä tiennyt lahjan antajakaan), joten lampsin ilman sen kummempia ennakkoajatuksia tai -odotuksia valmentajan vastaanotolle. Muistan, että hän kysyi alkuun muutaman kysymyksen ja sitten aloimme tekemään erilaisia liikkeitä, jotka kertoivat hermostoni toiminnasta.

Hyvin kiinnostavan tapaamisen päätteeksi sähköpostiini kilahti 14 sivuinen palaute, joka kertoo hermostoni vahvuuksista sekä antaa vinkkejä hermoston parempaan toimimiseen. Käynnistäni on nyt kulunut kulunut reipas vuosi ja olen tässä ajassa huomannut saamaani palautteeseen perustuen kaksi teemaa, jotka ovat parantaneet merkittävästi koettua hyvinvointiani ja ne ovat karkeasti ilmaistuna: rauhallisuus ja hiljaisuus.

Sensomotorisen palautteen mukaan hermostoni tarvitsee rauhallisuutta ja hiljaisuutta palautumiseen ja ajatteluun. Testauspalautteen mukaan löydän ajatuksia hiljaisuudessa, pidän pohdiskelusta, keskityn sisäiseen ideoiden maailmaan ja palaudun omassa rauhassa ollessani.

Hieman hassua tietysti on, että vilkkaassa lapsiperhearjessa ja kokopäivätyössä hiljaisuutta ja rauhaa on aika vähän tarjolla. Mutta, koska koin palautteen tärkeäksi ja halusin kokeilla, pitääkö palaute paikkansa, niinpä tein muutamia muutoksia arkeeni.

Koska pidän ideoinnista ja pohtimisesta ja saamani palautteen mukaan minulle otollisinta aikaa siihen ovat hiljaiset hetket, niin olen lisännyt ympärilleni hiljaisuutta. Hiljaisuuden lisääminen on ollut helpompaa kuin ennakolta ajattelin ja nykyään huomaan herkemmin kehoni signaalit, kun se pyytää rauhallisuutta ympärilleen. Alla muutamia vinkkejä, miten itse lisäsin hiljaisuutta arkeeni:

1. Kävelylenkit ilman kuulokkeita: Minulle helpoin tapa hiljaisuuden lisäämiseen on ollut se, että osan lenkeistä teen ilman kuulokkeita ja annan omien ajatusteni virrata. Olen huomannut, että kovinkaan pitkälle ei tarvitse kävellä, kun pääsee luovaan tilaan ja saan kaivaa puhelimen muistiinpanosovelluksen esille ajatusten tallentamiseksi. Teen monesti myös niin, että laitan alkulenkistä kuunneltavaa korviin ja jossain vaiheessa tunnen olostani, että nyt ei pysty keskittymään kuunteluun, vaan haluan ajatella. Sitten napautan kuunneltavan kiinni ja kuljen loppulenkin kuulokkeet kaulalla.
2. Ajaminen hiljaisuudessa: Rakastan kuunnella äänikirjoja ja podcasteja sekä tietysti kuunnella musiikkia ja radiota, joten autosta hiljaisen paikan tekeminen tuntui aluksi haastavalta. Etenkin podeja ja kirjoja kuunnellessa tulee paljon ajatuksia, joihin haluaisin palata, mutta ajaessa kirjaaminen on tietysti mahdotonta. Lyhyemmät matkat menevät mukavasti hiljaisuudessakin, mutta pidemmillä matkoilla kaivan jossain vaiheessa jotain kuunneltavaa. Samantyylistä luovaa tilaa kuin kävellessäni en ole hiljaisessa autossa kokenut.
3. Teen töitä ja kirjoitan mahdollisimman hiljaisissa tiloissa: Olen joskus yrittänyt opiskella kirjastossa, mutta se ei ollut minun juttuni. Parhaiten saan itsestäni tehoja irti, kun saan olla itselleni inspiroivassa ympäristössä, jossa on hiljaista. Minulle tällaisia tiloja on kotonamme paljon ja olenkin lisännyt etätyöskentelyä kokeilun myötä. Minä en ole se tyyppi, joka katsoo telkkaria toisella silmällä ja kirjoittaa blogia, opiskelee tai työskentelee sujuvasti toisella silmällä. Kun ympärillä on hälyä, tulee sellainen tunne, että hommat on sutaistu sinne päin. Kun haluan keskittyä, hakeudun hiljaisuuteen.
4. Pienten äänettömien hetkien lisääminen päivään: Pieniä rauhallisia hetkiä on ollut helppo lisätä päivään, kuten rauhallinen aamupala terassilla, lounas itsekseni sekä esimerkiksi yksinäiset kauppareissut ja harvinaiset saunahetket. Joskus vain vetäydyn olemaan hetkeksi itsekseni ja kiinnitän näihin minihetkiin enemmän huomiota, koska tiedostan niiden merkityksen itselleni nyt paremmin.

Prompti mukaillen Chat GPT 2026, kuvan toteutus Midjourney 2026

Monet edellä mainituista hetkistä ovat myös laatuaikaa perheen kanssa, mitkä ovat minulle supertärkeitä. On ihanaa ajella perheen kanssa, tehdä biisivalintoja ja jutella milloin mistäkin rauhassa. Nämä hetket eivät siis tarkoita sitä, että haluan tehdä näitä asioita aina yksin ja rauhassa. Eli kävelylle ja lounaalle ja muihinkin aktiviteetteihin saa minua jatkossakin pyytää.

Koettu hyvinvointi parantui, mutta mittaristoon ei ole vaikutusta

Koen, että hiljaisuuden lisäämisellä on ollut palautumiseeni vaikutusta, mutta aktiivisuusrannekkeen mittaustuloksissa nämä hetket eivät ole näkyneet HRV -tasoissani pidemmälläkään aikavälillä.

Oikeastaan ennemmin huomaan sen niin päin, että jos en ole ennättänyt huolehtimaan siitä, että saan olla itsekseni ja hiljaisuudessa, niin mieltä alkaa kiristämään ja olosta tulee levoton. Koen olevani enemmän itseni, kun saan välillä hiljaisuudessa pohtia tai ihan vaan fiilistellä elämää. Kuvaisin siis, että koettu hyvinvointini on kasvanut, mikä on merkityksellistä itselleni vaikka aktiivisuusrannekkeen mittarissa tulokset eivät näykään.

Vaikka palautuminen ei näykään mittaristossa, koen saaneeni sensomotorisesta palautteesta ja siinä ilmitulleista omien vahvuustekijöiden löytämisestä niin paljon hyötyä itseni ymmärtämiseen, että olen suositellut kartoitusta monille ystäville ja tuttavilleni, pyytänyt valmentajaa esitelmöimään harrastustoiminnassani ja vienyt lapseni samalle valmentajalle kartoitukseen, jossa itsekin kävin. Jos siis omien vahvuustekijöiden kartoitus kiinnostaa, niin tämä voi olla sinullekin yksi mahdollisuus niiden löytämiseen.

Vaikka sain hermoston alkukartoituksesta paljon hyödyllistä tietoa itselleni oman elämäni tuunaamiseen ja itseni ymmärtämiseen, niin mietin usein myös, että moni hyötyisi hermoston kartoituksesta ja hermoston vaikutuksesta hyvinvointiin voitaisi puhua enemmän ja tietoa hyödyntää vaikka yksilöllisempien opiskelu- ja työympäristöjen suunnitteluun.

Prompti mukaillen Chat GPT 2026, Kuvan toteutus Midjourney 2026

Koska tämä on kehittämiseen ja kehittymiseen liittyvä blogi, niin pohdin myös sitä, miten hyödyllistä olisi, jos ihmiset tunnistaisivat oman hermostonsa toimintaa ja osaisivat sanoittaa sen perusteella itselleen toimivia ratkaisuja. Alla muutamia ajatuksia:

1. Ikuinen etätyö-lähityökeskustelu: Esimerkiksi jo vuosia velloneeseen ja aina säännöllisen epäsäännöllisesti roihahtavaan etätyökeskusteluun tämä tuo mielestäni oman ulottuvuuden. Sen sijaan, että keskustellaan siitä onko etä- vai lähityö tuottavampaa, voisi keskustelu kääntyä siihen “Millaiset puitteet sinä työntekijänä tarvitset, jotta toimit työssäsi parhaiten? Millaisessa ympäristössä sytyt ja mikä saa hermostosi kuormittumaan?” En ole tutkija, mutta olisi kiinnostavaa nähdä tuloksia paitsi rahallisten tulosten niin myös työhyvinvoinnin kannalta, jos tiimiläisten työskentelyolosuhteet ja toimintatavat mätsättäisiin jäsenten hermostojen mukaan.
2. Oppimistyylit opettamisen perustana: Omassa palautteessani luki, että olen taktiilinen oppija. Oli pakko googlata, mitä se tarkoittaa ja ilmeisesti se tarkoittaa, että opin parhaiten tekemällä itse. Ja se on aivan totta. Haluan testata, pyörittää, kokeilla oli kyse sitten uudesta ohjelmasta tai reseptistä. Googlettamalla löytyi paljon vinkkejä siihen, miten voin hyödyntää taktiilisen oppimisen tekniikoita ja todella paljon olenkin niitä jo käyttänyt, kuten piirtämistä ja käsitekarttoja. Kun luin Verkko Varian sivuilta oppimistyyleistä oli kiinnostavaa havaita, että missään oppimistyylissä ei ollut, että “oppii parhaiten kopioimalla taulta vihkoon”, mikä vaikuttaisi olevan edelleen se monen opettajan suosima oppimismuoto. Mitä jos opettaja tietäisi etukäteen, millaisia oppijoita hänen luokallaan on ja pystyisi tähän tietoon perustuen suunnittelemaan tunnit? Tai parantuisivatko oppimistulokset, jos luokat muodostettaisiin oppimistyylien mukaan?
3. Tilasuunnittelu: Tämä voi olla hankala nakki toteuttaa. En tiedä, millaisia erilaisia hermostoja on, mutta jos minun hermostoni on sellaista tyyppiä, joka saa ajatuksia hiljaisuudessa ja palaudun ollessani omassa rauhassa, niin voisi kuvitella, että joukkoon mahtuu niitäkin, jotka tarvitsevat ihmisiä jatkuvasti ympärilleen ja palautuvat hulinassa. Eli jos nyt käytän taas toimistoja ja kouluja esimerkkinä tässä ajatusleikissä, niin henkilö voisi itse pystyä valitsemaan, että haluaako hän opiskella/työskennellä omassa rauhassa, jossakin tunnelmallisessa nurkkauksessa korvatulpat korvillaan vai luokkahuoneessa/yhteisessä keittiössä muiden kanssa sparraillen? Jos tiimi koostuu ihmisitä, joista kukaan ei suoriudu parhaiten toimistossa tai luokkahuoneessa istuen, niin sekin pitäisi hyväksyä ja kehittää muita ratkaisuja. Vai mitä?

Ajattelen, että maailma saattaisi olla valmis tutkittuihin yksilöllisiin ratkaisuihin sen sijaan, että teemme, kuten olemme tottuneet tekemään. Olisitko sinä valmis siihen, että työpaikan tai koulussa käymisen kulttuuri joustaisi yksilöiden hermoston mukaan?